KEY FIGURES / Galerie Forsblom 2021

In his latest works Stig Baumgartner (b. 1969) combines precise, rational geometry with free, organic brushwork. The paintings in his Key Figures series are based on a compositional principle combining an identical number of interconnected horizontal and vertical blocks. This principle visually and conceptually symbolizes the human figure. The exhibition's title, too, refers to the human figure, albeit that Baumgartner's paintings ostensibly carry on the legacy of abstract geometrical painting. His compositions have the same, slightly twisted, off-axis symmetry as the human form. The Key Figures title also alludes to the universal paradox of abstract art, namely how non-representational elements easily tend to be perceived as a recognizable visual subject.

Baumgartner believes that the choices he makes during the painting process should be visible in the final composition. Each painting lays bare its own history, exposing every step of how it came into being. The organic brushwork anthropomorphizes the dimensions of the geometrical blocks, as if adding a layer of human skin. Baumgartner thus self-reflexively foregrounds his creative process as something corporeal, explorative, and experimental.

Baumgartner's work draws inspiration not only from the history of abstract art, but also from sources as varied as everyday observations of his surroundings to real people and vivid dreams. His rectangular blocks are like architectural floor plans. Through mundane associations, Baumgartner demystifies the mythic aura of abstract art. In his own words, there is always something warped and imperfect about abstract art, revealing something salient about the human imperfection of what we call rational thought.

Baumgartner's oeuvre consists chiefly of paintings, drawings, and installations. In addition to his artistic work, he is also a lecturer in drawing and perception at the Academy of Fine Arts. He earned a PhD in Fine Arts in 2015. He has completed numerous public commissions, the most recent being a public mural executed on the campus of Turku University in summer 2020. Baumgartner is represented in many prestigious Finnish collections including the Saastamoinen Foundation and Kiasma Museum of Contemporary Art.



Traditionally speaking, Stig Baumgartner (b. 1969) paints abstract compositions, for his paintings depict nothing immediately recognizable.They nevertheless have a figurative quality: there is a distinct foreground, a figure, and a background. His style might thus be described as figurative abstraction. His paintings combine two different stylistic devices: organic lines that bring the surface to life, and solid, geometrical forms arranged in angular compositions. His treatment of line is like handwriting, coloring and filling the surface, accenting the painting's physical presence.

Each of Baumgartner's paintings comprises an equal number of interconnected vertical and horizontal geometrical elements. The vertical-horizontal dialogue is an allusion to contrapposto, the classical rule on how the dimensions of the human body are grouped into a harmonious whole that violates dynamic symmetry. The geometrical elements in his paintings never stand alone; they are always connected, like body parts. The patterns they form on the canvas can alternatively be interpreted as architectural spaces. Their spatiality evokes a connection between corporeality and how we experience architecture.

The title of the exhibition refers to mathematics, suggesting how even the most insignificant-seeming form can easily lend itself to becoming a significant motif. Random geometrical forms and free lines are anonymous by nature. Just as geometrical forms occasionally appear as figures with a distinctive character, the linear patterns not only fill the surface of the canvas but also seem to aspire for order and meaning, as if emulating handwriting.


Interview by Nina Suni / Galerie Forsblom / 2018

1. Your paintings always contain an equal number of interconnected vertical and horizontal geometrical elements. Do you consciously aspire to construct a carefully balanced sense of harmony and order?

I play by certain rules. I think all painters work within certain boundaries; it's difficult to imagine a totally free painting. Perhaps I follow more rules than most, as I always have these recurring horizontal and vertical blocks. I think of the geometrical blocks as figures or characters, so I associate the concept of harmony with the idea of contrapposto, the classic pose used in the visual arts to give the human figure a harmonious appearance through asymmetry.

I strive to break the symmetry by adding off-axis elements and deviations. Even so, I work very intuitively within the boundaries I set for myself. I keep searching until I find the shape or construction I am looking for, and when I find it, I try to give it a painterly form.

2. Your works have titles likeWoogie and Henrik. Are your figures an anonymous tribute to the legacy of portraiture, or do they depict existing people?

I invent titles for my paintings, and sometimes they happen to be the names of people. It relates to the fact that certain paintings have a distinct character or personality. Sometimes a proper name just seems to fit. It doesn't necessarily mean that the work is based on any particular person.
The titles are not intended to be clues for solving the content - they merely signify that the painting is worthy of a name.

3. Your compositions combine organic line with orderly, architectural form - do you see these as opposite elements?

My latest works incorporate handwriting or organic line that offers a visual contrast to the architectural forms. There are various reasons for its presence. Firstly, it adds a spatial dimension - when the line is behind the figure, it creates a distinct background, an illusory space. Secondly, I intuitively add accents to certain areas. When I add a line, it draws attention to that particular spot, like adding a necklace or earring. By accenting a certain spot in the composition, I throw the spotlight on a particular motif or visual idea.
I look at things from the viewpoint of a painter. I give a great deal of thought to the relationship between line and color. In my lead pencil sketches, lines imitate colors. I experiment with various linear patterns, and I imagine that a particular pattern might, for instance, evoke the color blue. I am intrigued by this process of drawing color and then painting it. This is how the line-form dialogue got started in my work.

4. The title of your new exhibition at Galerie Forsblom isCombinations, Variations, and Little Creatures.You said the title refers to a mathematical method, and to how form becomes a motif, and hence begins to convey meaning.

When you give someone a set of blocks to play with, they immediately begin to build something. It's only natural - you might even say it's an instinctive response for our species. I have thought a lot about architecture; we seem to make a distinction between what we call a city and what we call nature. I don't believe in a separate thing called nature. Everything is nature.
If a person builds a house, how is it different from a bird building a nest? When a bird makes a nest, we call it nature. Cities are the natural habitat of our species. Vertical and horizontal blocks have a very material presence. I intentionally paint them to look block-like, as if to suggest that they would be easy to move around.

5. Do you move around your blocks with deliberate intent until you find their perfect position?

I surprise myself because I work spontaneously. Afterward, I notice certain motifs and think "I like that, this interests me" - then I start giving it a painterly form.
If you do things too deliberately, you lose the dynamic tension. Also, if you try to rationalize what you're doing, you might end up finding that nothing makes sense. However, when you intuitively finish a painting, you can sometimes be surprised to discover that it has no distinctive personality even though you started out with something seemingly insignificant. That's a great source of motivation.


HAKUNILA PAINTINGS / Forum Box Gallery Helsinki / 2011

Some two and half years ago, I became frustrated with the painting in progress in my studio, and covered it over with a single black square. Thenew form that emergedimmediately reminded me of something. I called the work "Draw a square!". This title sprang to mind from a childhood saying - meaning something along the lines of "Do you want to fight?", and from this starting point, I began to create a series of similar paintings, having, for example, two or more connected squares depicted on the canvas.

At a later date, I began in my mind to associate these paintings with certain locations. Now the works reminded me of, for example, specific buildings or their pre-cast elements, as well as of people and sculptures or paintings I had sometime viewed. I named this series of paintings "Hakunila", after a notorious Vantaa neighbourhood - referring to the place where I grew up.

The paintings are not, however, directly based on sketches of buildings, places, people, paintings or statues. Rather, they are a way of processing memories or impressions that I have wanted to link to Hakunila, a suburb where, for instance, different housing blocks can be distinguished by the colours of their pre-cast elements. Hakunila also offers a specific example of a modern architectural Utopia, as well as a suitably tangible inspirationfor the modern themes of my paintings. I would best describe the themes depicted as crude monuments celebrating memories and impressions. The act of painting and my struggles with these works and their themes have, in my mind, been translated into personal gestures based on human-scale experiences.

Stig Baumgartner


UUSI JÄRJESTYS / Korjaamo Galleria / 2013

Maalauksissani käyttämäni kuvalliset aiheet ovat arkisia geometrisia perusmuotoja: neliöitä, kolmioita, suorakaiteita ja tuttuja ainakin geometrisen maalaustaiteen perinteestä. Käyttämilläni muodoilla on aina oma massansa, ne ovat painovoimalle alttiita ja maata kohti kallellaan.

Liitän maalaukseni mieluummin kaupungin kuin luonnon maisemaan. Palettini on syntynyt öisen kaupungin harmaan värillisestä taivaasta, usein värillistä vastavaloista. Niin sanotut abstraktit kuva-aiheeni voisivat värien tavoin olla yhtä hyvin poimittuja katujen kylteistä, kaavioista, kaupungilta. Lopulta, eikö kaupunki itsessään ole jo monen asian abstraktio: asumisen, liikkumisen, asioiden järjestämisen, elämisen.

Olen eristänyt käyttämäni geometriset muodot värillisille taustalle. Ajattelen, ettei maalausteni värejä tarvitse ymmärtää, eivätkä ne kaipaa selityksiä, mutta niiden ilmapiiriin pitää voida astua. Värit maalauksissani ovat kuin säätila ja koko näyttelyllä on oma ilmastonsa, jonka voi aistia ja tunnistaa.

Maalaamani kappaleet seisovat tukevasti paikallaan. Toiset kaatuvat, tai ovat kuin nousemassa maalauksen aiheeksi, tai putoamassa kehyksestä pois. En itsekään tiedä, olenko luopumassa niistä, vai tarraamassa kiinni. Merkittäviä kohtaamisia ne kuitenkin ovat olleet, ja jokaiselle maalaukselle olen etsinyt oman itsenäisen luonteensa. Jokaisella teoksella on oma kätketty tarinansa, jonka itsekin tunnistan vasta työn valmistuttua. Silloin teokset saavat myös lopulta nimensäkin.

Näyttelyn nimi, New Order, viittaa sommitteluun. Asioita on laitettu uuteen järjestykseen, ja jokainen uusi maalaus on uusi ikkuna ja uusi välttämätön järjestys. New Order on myös itselleni merkittävä pop-yhtye. Moni teos on saanut miehen tai naisen nimen. Isäni oli Pappa ja Eva sen rinnalla tuli äidin nimeksi ja yhdessä muodostavat hyvän parin. Teos Toinen tuleminen on versio Papasta, joka olisi voinut olla nimeltään myös Jeesus.

Raitamaalaukset olivat yksi alku näyttelylle. Paula työssä ne ovat mustavalkoisia ja mustia teoksissa Elementti jaGuilty eli syyllinen, joka olisi voinut olla myös nimeltään Jähmettyminen. Lärvit on sama asia kuin naamat tai pää täynnä. Teos Supremind on konstruktiivinen välähdys yöllä vastavaloon.

Monen maalauksen nimi voisi olla myös Ele. Näyttelyn teokset ovat kaikki eräänlaisia eleitä, joiden avulla aiheet esitetään ja järjestellään uudelleen, kuten teoksessa Rakastavaiset, jonka kolmiot osoittelevat toisiaan tai näyttävät suuntaa. Ne ovat, niin kuin kaikki näyttelyn maalaukset, esiintymisen rajalla, putoamassa pois esityksestä tai juuri astumassa siihen.

Stig Baumgartner


Piirtämisen kehollisuudesta ja viivan painovoimasta
Irmeli Hautamäki /Turku Biennaalin 2015 katalogiteksti

Piirtäjälle samoin kuin maalarillekin valkoisen neliön kohtaaminen on kamppailu, joka on ratkaistava aina uudelleen riippumatta ismeistä ja tyyleistä. Stig Baumgartner on kertonut, että tutustuminen Bruce Naumanin varhaisiin videoteoksiin on paljastanut hänelle jotakin olennaista piirtämisen ja maalaamisen luonteesta.

VideoteoksissaanWalking in an Exaggerated Manner around the Perimeter of a Square(1967-1968) tai Dance or Exercise on the Perimeter of a Square(1967-1968) Nauman kävelee hitaasti työhuoneen lattiaan piirretyn neliön päällä. Taiteilijan poseeraava ja tyylitelty kävely vastaa piirtäjän yritystä ottaa haltuun kaksiulotteinen abstrakti tila ja saada sille syntymään vaikutelma jostakin kolmiulotteisesta ja aineellisesta.

Baumgartnerin mukaan "Naumanin teoksessa taiteilijan keho välttämättömänä, näkyvänä eleenä on verrattavissa piirtäjän käsialaan". Hän jatkaa, että "Itselleni Naumanin kävely on aina ollut kuin piirtäjän jälki paperilla, Naumannilla keho näkyvänä jälkenä, tanssina tai eleenä vertautuu piirtäjän käsialaan ja eleeseen. Ruumiinkieli tuo piirustuksen konkreettisesti tilaan."

Nauman toistaa videossa samaa liikerataa kerta toisensa jälkeen, mutta toistossa on pieniä poikkeamia. Ruumiinkieli on epätäydellistä, kuten myös piirtäjän jälki paperilla. Baumgartner ei pidä tätä kuitenkaan virheenä, sillä liikkumisen ja piirtämisen kömpelyys kuuluvat hänen mukaansa väistämättä olemisen ruumiillisuuteen.

Piirtäminen on liikettä vasemmalle ja oikealle, ylös ja alas ja takaisin. Prosessin aikana piirtäjä tulee tietoiseksi omasta käsialastaan ja omasta kehostaan jäljen tuottajana. Piirroksen lopputulos onkin sitten yllätys. Se ei esitä mitään ulkopuolista esinettä vaan piirtämisen prosessia itseään. Se mitä paperille ilmaantuu, on aina odottamatonta. Baumgartner sanoo, ettei hän aloittaessaan tiedä mitä piirroksessa syntyy. Liikesarjan toistamisen tuloksena vähitellen esiin tuleva hahmo, kappale tai "möykky" kuten Baumgartner sitä kotoisesti kutsuu, on ennalta tuntematon. Lopputulos on eräänlainen odottamaton vieras.

Yllättävää on sekin, että piirtämisprosessin seurauksena viiva, joka on aineeton ja abstrakti asia, on muuttunut aineelliseksi: se on saanut painovoimaa. Stig Baumgartner, joka on läpikotaisin tutustunut modernin taiteen historiaan ja teoriaan, on tietoinen että viivaa ja piirtämistä pidetään yleensä älyllisenä ja väriä puolestaan tunteisiin vetoavana asiana. Piirtäminen, disegno, on tietoista suunnittelua, maalaaminen taas intuitiivista työskentelyä värien parissa. Baumgartner sanoo, ettei hän osaa tehdä eroa piirtämisen ja värin suhteen. Turun biennaalea varten syntynyt hiilipiirrossarja syntyi kiihkeässä työprosessissa, missä tuntuma hiileen oli sinänsä innostavaa. Piirrossarjan jälki on mehevää, lähes maalauksellista. Baumgartner on sanoo, että hän voisi hyvin muuntaa hiilen valöörit väreiksi, jolloin piirroksista tulisi maalauksia.

Baumgartnerille sanoo ettei hän pidä käsitteestä "abstrakti maalaus". Hänelle maalaaminen on konkreettinen ja ruumiillinen tilan haltuun ottamisen prosessi, maalaustaiteen valkoisen neliön kesyttämistä. Myöskin maalaamisen tuloksena olevat hahmot ovat Baumgartnerille "möykkyjä", ennalta tuntemattomia esineitä tai hahmoja, ne tulevat vähitellen esiin maalausprosessissa.

Vaikka Baumgartnerin maalaukset muistuttavat ulkonaisesti modernistia teoksia, kuten Brice Mardenin tai Paul Osipovin töitä, niillä ei ole yhtymäkohtaa näihin. Esimerkiksi Hakunila- sarjan teokset olivat tapa käsitellä muistoja tai mielikuvia, jotka Baumgartner on halunnut liittää Hakunilaan, lähiöön, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Maalaukset eivät perustuneet luonnoksiin modernistisesta arkkitehtuurista tai maalauksista. Ne olivat pikemminkin "muistojen betonipatsaita ja mielikuvien monumentteja". Modernismiin liittyvään utopiaan ja herooisuuteen Baumgartner suhtautuu epäillen. Hän huomauttaa, etteivät hänen teostensa sommitelmat ja muodot liity lainkaan modernistiseen ideaaliin tai utopiaan vaan jo elettyyn ja koettuun. Hän sanoo että hänen kamppailunsa näiden maalausten parissa ovat lopulta "muotoutuneet inhimillisen kokemuksen kokoisiksi ja henkilökohtaisiksikin eleiksi".


- Stig Baumgartner: "Viivan painovoima", teoksessa Viivan filosofia(toim.) Martta Heikkilä ja Hanna Johansson (2014), Saarijärvi: Taideyliopiston Kuvataideakatemia. (s.15 - 33).

- Stig Baumgartner:Virhe Abstraktissa maalauksessa. Tekijän paikka maalauksen rakenteessa. (2015). Vaasa: Taideyliopiston Kuvataideakatemia.