Irmeli Hautamäki: Piirtämisen kehollisuudesta ja viivan painovoimasta, 2015:

Piirtäjälle samoin kuin maalarillekin valkoisen neliön kohtaaminen on kamppailu, joka on ratkaistava aina uudelleen riippumatta ismeistä ja tyyleistä. Stig Baumgartner on kertonut, että tutustuminen Bruce Naumanin varhaisiin videoteoksiin on paljastanut hänelle jotakin olennaista piirtämisen ja maalaamisen luonteesta.

VideoteoksissaanWalking in an Exaggerated Manner around the Perimeter of a Square(1967-1968) tai Dance or Exercise on the Perimeter of a Square(1967-1968) Nauman kävelee hitaasti työhuoneen lattiaan piirretyn neliön päällä. Taiteilijan poseeraava ja tyylitelty kävely vastaa piirtäjän yritystä ottaa haltuun kaksiulotteinen abstrakti tila ja saada sille syntymään vaikutelma jostakin kolmiulotteisesta ja aineellisesta.

Baumgartnerin mukaan "Naumanin teoksessa taiteilijan keho välttämättömänä, näkyvänä eleenä on verrattavissa piirtäjän käsialaan". Hän jatkaa, että "Itselleni Naumanin kävely on aina ollut kuin piirtäjän jälki paperilla, Naumannilla keho näkyvänä jälkenä, tanssina tai eleenä vertautuu piirtäjän käsialaan ja eleeseen. Ruumiinkieli tuo piirustuksen konkreettisesti tilaan."

Nauman toistaa videossa samaa liikerataa kerta toisensa jälkeen, mutta toistossa on pieniä poikkeamia. Ruumiinkieli on epätäydellistä, kuten myös piirtäjän jälki paperilla. Baumgartner ei pidä tätä kuitenkaan virheenä, sillä liikkumisen ja piirtämisen kömpelyys kuuluvat hänen mukaansa väistämättä olemisen ruumiillisuuteen.

Piirtäminen on liikettä vasemmalle ja oikealle, ylös ja alas ja takaisin. Prosessin aikana piirtäjä tulee tietoiseksi omasta käsialastaan ja omasta kehostaan jäljen tuottajana. Piirroksen lopputulos onkin sitten yllätys. Se ei esitä mitään ulkopuolista esinettä vaan piirtämisen prosessia itseään. Se mitä paperille ilmaantuu, on aina odottamatonta. Baumgartner sanoo, ettei hän aloittaessaan tiedä mitä piirroksessa syntyy. Liikesarjan toistamisen tuloksena vähitellen esiin tuleva hahmo, kappale tai "möykky" kuten Baumgartner sitä kotoisesti kutsuu, on ennalta tuntematon. Lopputulos on eräänlainen odottamaton vieras.

Yllättävää on sekin, että piirtämisprosessin seurauksena viiva, joka on aineeton ja abstrakti asia, on muuttunut aineelliseksi: se on saanut painovoimaa. Stig Baumgartner, joka on läpikotaisin tutustunut modernin taiteen historiaan ja teoriaan, on tietoinen että viivaa ja piirtämistä pidetään yleensä älyllisenä ja väriä puolestaan tunteisiin vetoavana asiana. Piirtäminen, disegno, on tietoista suunnittelua, maalaaminen taas intuitiivista työskentelyä värien parissa. Baumgartner sanoo, ettei hän osaa tehdä eroa piirtämisen ja värin suhteen. Turun biennaalea varten syntynyt hiilipiirrossarja syntyi kiihkeässä työprosessissa, missä tuntuma hiileen oli sinänsä innostavaa. Piirrossarjan jälki on mehevää, lähes maalauksellista. Baumgartner on sanoo, että hän voisi hyvin muuntaa hiilen valöörit väreiksi, jolloin piirroksista tulisi maalauksia.

Baumgartnerille sanoo ettei hän pidä käsitteestä "abstrakti maalaus". Hänelle maalaaminen on konkreettinen ja ruumiillinen tilan haltuun ottamisen prosessi, maalaustaiteen valkoisen neliön kesyttämistä. Myöskin maalaamisen tuloksena olevat hahmot ovat Baumgartnerille "möykkyjä", ennalta tuntemattomia esineitä tai hahmoja, ne tulevat vähitellen esiin maalausprosessissa.

Vaikka Baumgartnerin maalaukset muistuttavat ulkonaisesti modernistia teoksia, kuten Brice Mardenin tai Paul Osipovin töitä, niillä ei ole yhtymäkohtaa näihin. Esimerkiksi Hakunila- sarjan teokset olivat tapa käsitellä muistoja tai mielikuvia, jotka Baumgartner on halunnut liittää Hakunilaan, lähiöön, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Maalaukset eivät perustuneet luonnoksiin modernistisesta arkkitehtuurista tai maalauksista. Ne olivat pikemminkin "muistojen betonipatsaita ja mielikuvien monumentteja". Modernismiin liittyvään utopiaan ja herooisuuteen Baumgartner suhtautuu epäillen. Hän huomauttaa, etteivät hänen teostensa sommitelmat ja muodot liity lainkaan modernistiseen ideaaliin tai utopiaan vaan jo elettyyn ja koettuun. Hän sanoo että hänen kamppailunsa näiden maalausten parissa ovat lopulta "muotoutuneet inhimillisen kokemuksen kokoisiksi ja henkilökohtaisiksikin eleiksi".

Lähteet:

- Stig Baumgartner: "Viivan painovoima", teoksessa Viivan filosofia(toim.) Martta Heikkilä ja Hanna Johansson (2014), Saarijärvi: Taideyliopiston Kuvataideakatemia. (s.15 - 33).

- Stig Baumgartner:Virhe Abstraktissa maalauksessa. Tekijän paikka maalauksen rakenteessa. (2015). Vaasa: Taideyliopiston Kuvataideakatemia.